Hammaslääkäri Tampereella

Ajankohtaista

Tullinsuu 25 vuotta – perustajat muistelevat

Tullinsuu 25 vuotta – perustajat muistelevat

Hammashoitoklinikka Tullinsuu viettää 25-vuotisjuhliaan keväällä 2016. Perustamisen aikoihin se oli Suomen suurin yksityinen hammashoitoklinikka ja toiminta-ajatukseltaan uranuurtajien joukossa: Tullinsuu on alusta asti ollut huippuhoitoa tarjoava täyden palvelun talo.

Perustajat Eija ja Seppo Piippo ovat työskennelleet vuosikymmeniä yhdessä.

– Meillä oli aiemmin vastaanotto seurakuntien talossa. Teimme yhteistyötä toisten hammaslääkärien kanssa alusta asti ja lähetimme potilaita myös eri alojen erikoishammaslääkäreille. Potilaalle oli hankalaa muistaa, kenelle hammaslääkärille pitää mennä mitäkin hoitoa saamaan. Halusimme tarjota kaikki palvelut saman katon alta, muistelee Eija.

Tullintorin rakennussuunnitelmat olivat sopivassa vaiheessa, joten tilat pystyttiin suunnittelemaan toimiviksi. Onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi koulutusta ja konsulttiapua haettiin Ruotsista asti. Henkilökuntaakin koulutettiin erikseen. Näin Tullinsuu on alusta asti toiminut modernisti, käytännöllisissä tiloissa.

Kollegat tosin kritisoivat klinikan sijaintia.

– Monet vanhat hammaslääkärit olivat kauhuissaan siitä, että menemme rautatieaseman väärälle puolelle. Saimme kuulla, että siellä ei kukaan menesty, hymyilee Seppo. – Pääsääntöisesti hoitosuhteet kuitenkin jatkuivat muutosta huolimatta. Potilaat seurasivat meitä Tullinsuun tiloihin ja moni heistä jatkaa klinikan asiakkaina edelleen.

Kovaa työtä ja lämpimiä asiakassuhteita

Taloudellisesti Tullinsuun perustaminen osui haastavaan aikaan. Vielä suunnitelmia laadittaessa vallinnut nousukausi kääntyi lamaan.

– Hullunrohkeitahan me olimme. Aamuyön pitkinä tunteina sitä joskus mietti, saadaanko palkanmaksuun tarvittavat rahat kokoon. Mutta motivoituneen henkilökunnan kanssa kovasti töitä tehden selvisimme, Seppo toteaa.

Seppo vetäytyi päivittäisestä toiminnasta 2003, Eija työskenteli Tullinsuussa 2010 asti. Piipot muistelevat lämmöllä pitkäaikaisia potilaitaan. Monesti koko perhe asioi Tullinsuussa. Työssä on läsnä koko ihmisen elinkaari.

Eija muistelee, miten eräs jälkitarkastukseen tullut nuori mies kertoi menneensä naimisiin ja odottavansa jälkikasvua.

– Hyvä mielihän siitä tuli, kun potilas totesi, että jos lapsi jossain vaiheessa tarvitsee oikomishoitoa, lapsikin hoidetaan meillä!

Seppo Piipolla oli tapana lähettää perheelle tai puolisolle surunvalittelut, jos sai tiedon asiakkaan poismenosta. Lähetettyään kerran surunvalittelut vaimonsa menettäneelle miehelle hän sai paluupostissa pitkän mieleen jääneen kiitoskirjeen.

Hyvän hammaslääkärin löydettyään asiakkaat ovat uskollisia.

– Meillä on ollut asiakkaita ympäri Suomea. Suomalaisia oikomispotilaita kävi Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta asti. Eräät sisarukset lennätettiin hoitoon Keski-Euroopasta – isovanhemmat olivat lentokentällä vastassa ja hoitivat kuljetukset, ja hoidon jälkeen lapset lennätettiin takaisin kotiin.

Nyt Tullinsuu on ollut jo vuosia seuraavan sukupolven hoidossa. Eija ja Seppo Piipolla on vielä silloin tällöin asiaa Tullinsuuhun.

– On aina riemullista, kun törmää tuttuihin potilaisiin tai työkavereihin, niin hammaslääkäreihin kuin henkilökuntaankin!