Hammashoitopelko

Hammashoitopelko on varsin yleistä, sillä noin viidennes suomalaisista aikuisista pelkää hammashoitoa jonkin verran. Pelko voi johtua epämiellyttävästä tai kivuliaasta hoitokokemuksesta esimerkiksi lapsuudessa. Joskus myös vanhempien lapselleen antama malli vaikuttaa hammashoitopelon syntymiseen. Pelkoa esiintyy kaikissa ikäryhmissä, sekä naisilla että miehillä.

Suurin osa jännittää hammashoitokäyntiä jonkun verran, mutta pystyy hallitsemaan jännitystään. Useimmiten jännitys laukeaakin hoidon aikana, kun potilas huomaa, ettei syytä jännitykseen ollut. Joillakin hammashoitopelko voi kuitenkin olla niin voimakasta tai ahdistavaa, että hammashoitoon hakeudutaan vain pakottavassa tarpeessa.

Useimmiten hammashoitopelosta kärsivä potilas pelkää kipua, hampaan poraamista tai puudutusta. Joillakin pelkoa aiheuttavat myös hoitohuoneen äänet ja hajut tai hoidossa käytettävät välineet, valot sekä hoitoasennot. Kuuntelevalla hammaslääkärillä ja hammashoitajalla on tärkeä rooli hammashoidosta kärsivän potilaan auttamisessa.

https://tullinsuu.com/uploads/images/alasivut/alasivu_kojeet.jpg

Miten pelkoa hoidetaan?

Hammashoitopelkoa ei tarvitse hävetä vaan kannattaa kertoa heti hoitokäynnin alussa peloistaan. Tällöin hoitohenkilökuntamme osaa ottaa pelon huomioon toimenpiteen aikana ja lievittää sitä. Hammashoitopelosta voit kertoa jo aikaa varatessasi, jolloin hammaslääkärimme saa tiedon asiasta etukäteen. Luottamus potilaan ja hoitohenkilökunnan välillä on miellyttävän hoitosuhteen edellytys. Tällöin potilas tuntee hallitsevansa tilannetta hoidon aikana, mikä lievittää hoitopelkoa.

Hammashoitoa on tänä päivänä mahdollista tehdä lähes kivuttomasti tehokkaiden kivunlievitysmenetelmien sekä kehittyneiden laitteiden avulla. Hammashoitopelkoon liittyvää jännitystä voidaan tarvittaessa vähentää ennen toimenpidettä annettavalla rauhoittavalla esilääkkeellä tai toimenpiteen aikana annettavalla ilokaasulla. Jos pelko on hyvin voimakasta, eikä hoito muilla keinoilla onnistu, voidaan suu hoitaa kuntoon myös nukutuksessa.

Lue lisää nukutushammashoidosta ja ilokaasuhammashoidosta

Hoitopelkokysely

Ennen vastaanotolle tuloasi voit täyttää hoitopelkokyselyn ja tuoda sen mukanasi täytettynä. Halutessasi voit varata myös pelkän keskusteluajan hammaslääkärin vastaanotolle, jolloin voit tarkemmin kertoa pelostasi, ja yhdessä hammaslääkärin kanssa suunnitella sinulle sopivimman hammashoitomuodon.

 
Copyright 2014 TullinHammas Oy | Yhteydenottolomake | Sivukartta
x

Evästeasetuksilla parempaa palvelua myös verkossa

Keräämme tietoa sivuston käytöstä, koska haluamme tarjota parempaa palvelua myös verkossa. Käytämme tietoja verkkopalvelujemme analysointiin, kehittämiseen ja markkinointiin verkossa sekä sosiaalisessa mediassa.

Emme tallenna henkilökohtaisia tietoja evästeistä eikä niistä voi tunnistaa sinua, mutta evästeet voivat tarjota sinulle henkilökohtaisemman verkkokäyttökokemuksen. Aktivoi evästeesi saadaksesi paremman käyttökokemuksen. Voit vaihtaa valintojasi tai tyhjentää selaimesi evästeet koska tahansa. Tallennamme valitsemasi evästeasetukset. Joidenkin evästeiden estäminen voi vaikuttaa tarjoamiimme palveluihin.

Parempaa palvelua evästeillä

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta voimme parantaa verkkopalvelumme käyttökokemusta ja kartoittaa samalla kävijäliikennettä. Hyväksymällä kaikki evästeet varmistat parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Lue lisää evästeistä sekä niiden käytöstä tai muuta evästeasetuksiasi.

Hyväksy evästeet ›› Muuta evästeasetuksia ››